Johdatus
Tässä perehdymme perinteiseen Okinawalaiseen kobujutsuun. Okinavalainen kobujutsu perustuu silloisen tavallisen kansan (1600-luku) työvälineiden käyttöön taistelu tarkoituksiin. Enää nykyään kyseiset välineet eivät kuulu käytettävien työvälineiden joukkoon Okinawalla. Okinawalaisia asetaitoja (Ryukuy Kobujutsu) ei pidä sekoittaa Japanin kobujutsuun. Japanin vanhat asetaidot sisältävät mm. kenjutsun (miekkailu- taito), kyujutsun (jousiammunta), naginatajutsun (peitsitaistelutaito), sojutsu (keihästaistelu) jne. Sanan kobujutsu voidaan yrittää kääntää seuraavalla tavalla : Ko = vanha, Bu=soturi, Jutsu= taito.
Historia
Kertomusten mukaan 1600-luvulla Okinawa joutui japanilaisten hallintaan. Hallitseva luokka halusi riisua väestön aseista, ja näin saada vahvemman otteen saaren väestöön. Näin ollen saaren uudet hallitsijat kielsivät aseiden käytön. Saaren asukkaat kuitenkin saivat kuljettaa mukanaan työvälineitään. Näitä työvälineitä saaren asukkaat alkoivat käyttää muuhunkin kuin maataloustöihin – he kehittivät taistelutaidon perustuen niiden, sekä käsien että jalkojen käyttöön. Karate syntyy ….
Okinawalainen kobujutsu ei suoranaisesti kuulu karateen mutta on kuitenkin historiallisesti erottamaton osa sitä. Monet jotka harrastavat kobujutusua eivät kuitenkaan hallitse koko ase arsenaalia – eivät myös kaikki opettajat, koska aseita on niin monta.
Aseet:
Motokatsu Inoue on sanonut seuraavasti kobujutsun harjoittamisesta:
”
Opittuasi hallitsemaan asetekniikat et vain opi käyttämään kaikkia ympärilläsi olevia esineitä puolustautumiseen. Opit myös arvioimaan etäisyyden asetta käyttävään vastustajaan, etkä joudu pelon valtaan aseellisenkaan hyökkääjän edessä, sillä tiedät miten erilaisia aseita on mahdollista käyttää ja miten niitä vastaan voi puolustautua.
”
Tavallisimmat kobujutsu aseet ovat bo, sai, tonfa, nunchaku ja kama. Kaiken kaikkiaan aseita voidaan laskea olevan yhteensä parikymmentä. Jokaiselle aseelle on omat liikesarjansa mutta suurin osa on suunniteltu viidelle perusaseelle, jotka lueteltiin kappaleen alussa.
BO
Bo on yksi vanhimpia aseita. Se lienee saanut alkunsa vaellussauvasta tai vedenkantoriusta. Bo on eräs kobujutsun suosituimmista aseista, vahva ase jonka etuja ovat sen ulottuvuus ja muunneltavuus. Bot ovat yleensä valmistettu tammipuusta. Okinavailainen bo (kiinalaisilla oma bo) suippenee päitä kohti, jotta painopiste sijaitsisi mahdollisimman keskellä. Parhaiten bolla pärjää sellaista vastustajaa vastaan jonka ase ei ole yhtä ulottuva. Bon pituus asettaa omat rajoituksensa bon tehokkaalle käytölle. Bo on n. 180 cm pitkä.
SAI
Sai on erikoisesti muotoiltu lyhyt teräase, jolla on pitkä historia. Muinaisia saita on löydetty niin Intiasta, Kiinasta, Indonesiasta, Filippiineiltä kuin Javalta. Saiden olemassaolo Okinawalla perustuukin näiden maiden vaikutukseen. Saita käytettiin maanviljelyssä siten, että sen terällä vedettiin maahan vako, mihin siemenet istutettiin. Sain pituus vaihtelee 45 sentistä 60 senttiin. Se on valmistettu raudasta tai teräksestä ja paino vaihtelee 500 grammasta puoleentoista kiloon. Talonpoika kantoi yleensä mukanaan kolmea saita, yhtä kummassakin kädessä ja yhtä vyöhön työnnettynä. Kolmas oli mukana siltä varalta että jompikumpi katoaisi tai se saatettiin myös heittää. Jotkut okinawalaiset mestarit olivat erittäin taitavia sain heittämisessä.
TONFA
Tonfa on puinen, alunperin myllynkiven kädensijana toiminut puuase. Puinen varsiosa työnnettiin myllynkiven sivussa olevaan sille varattuun reikään. Tonfa oli päästään suippeneva ja toisessa päässä oli kädensija. Aseen oikea pituus on kahvasta kiinni pidettäessä aseen ollessa käsivartta vasten vasten pari senttiä yli kyynerpään. Yleensä käytetään kahta asetta, yhtä kummassakin kädessä. Tonfan käsittely perustuu pitkälle karateliikkeisiin, aseen käsittelijä voi lyödä kovalla voimalla puun toimiessa osumapintana. Seitsemänkymmentäluvulla tonfa otettiin käyttöön Amerikan poliisivoimissa, jossa se yleistyi nopeasti. Amerikkalaiset poliisit antoivat aseelle nimen PR 24 – ‘syyttäjä’. Luku tulee varren pituudesta tuumina. Kyseinen ase on nähtävissä monissa tv:n poliisi sarjoissa roikkumassa poliisin vyöllä.
NUNCHAKU
Tämä ase nousi budomaailman tietoisuuteen Bruce Leen elokuvien myötä. Nunchakua, kahta toisiinsa liitettyä puukapulaa, jotka on yhdistetty joko nuoralla tai ketjulla, käytettiin alunperin viljanpuinnissa varstana. Aseen alkuperä saattaa olla Kiinassa, tosin Filippiineilläkin tunnettiin tämänkaltainen ase nimellä tabak-toyok. Puuosat ovat identtiset. Osien pituudet ovat välillä 30 – 45 cm. Niiden leikkaukset voivat olla joko pyöreät, kuusi- tai kahdeksankulmaiset. Nunchaku on lähietäisyyden ase ja erityisen tehokas se on vastustajan kehon heikkoja kohteita (kylkiluut, ranteet, kädenselät, kasvot, polvet) vastaan. Asetta voidaan käyttää myös lukitseviin tekniikoihin. Nunchakua heilutellessa toisella kädellä toista kättä käytetään suojaukseen. Yleensä poliisivoimat ovat pitäneet nunchakua liian agressiivisena poliisityöhön, mutta poikkeuksiakin on. USA:ssa New Jerseyn ja Floridan poliisit ovat vaihtaneet perinteiset pamppunsa nunchakuihin.
Nunchaku kilpailut ovat yleistyneet Euroopassa. Onpa järjestetty jo Euroopan mestaruuskilpailut. Nunchaku kilpailut tuomitaan paljolti karateottelun tapaan. Ottelussa jaetaan wazareita ja ipponeita. Ottelijat käyttävät mm. pääsuojusta. Nunchakut ovat kumilla suojatut. Nunchaku otteluiden lisäksi järjestetään nunchaku katoja. Eli tehdään ennalta määrätty liikesarja nunchakulla.
Nunchaku on vaarallinen ase! Sekä itselle 🙂 että muille. Siksi on ehdottoman tärkeää että nunchakun opetteleminen on tapahduttava asiantuntevien silmien alla, eli karateseurassa.
KAMA
Maanviljelijät ovat käyttäneet sirppiä niistä päivistä kun riisiä ruvettiin kasvattamaan. Sirpin löytää eri muodossa kautta koko eteläisen Aasian ja jo kauan se on samalla palvellut tehokkaana aseena. Okinawalla sirppiä kutsuttiin nimellä kama. Ilmeisesti sirppi on kotiutunut sinne jostain osasta Aasiaa. Aseessa on kovapuinen varsiosa ja puolikuun muotoinen, yksipuolisesti teroitettu terä. Kama on hyvin vaikea ase käsitellä, mutta lähietäisyydeltä mestarin käsissä vaarallinen ase.
TEKKO
Tekko eli nyrkkirauta on ase, joka oli yleinen monissa Aasian maissa. Samankaltaista asetta käyttivät niin Rooman gladiaattorit kuin Afrikan heimot. Tekkot voivat olla puiset tai metalliset ja niitä käytetään parina. Tekkojen käyttö perustuu normaalien lyöntitekniikkojen tehostamiseen. Tekosta mahdollisesti esiin työntyvät terät tulee silloin aina osoittaa eteenpäin.
NUNTE
Nunte on samankaltainen ase kuin sai, toinen haarukoista on vain käännetty toisinpäin. Asetta kutsutaan myös nimellä manji-sai. Nunte oli vaarallinen heittoase. Kun nunte kiinnitettiin sitomalla bon nenään, se toimi kalastajalla koukkuna, jolla saattoi vetää saaliin kuiville.
ROCHIN
Rochinia eli lyhyttä keihästä käytetään timbein eli kilven kanssa. Tällainen aseiden yhdistäminen on yhteistä lähes kaikille taistelukulttuureille. Rochinin pituus on n. 40 senttiä. Keihään päässä on teräosa.
TIMBEI
Kuten Rochinin yhteydessä mainitsin timbeitä ja rochinia käytetään yhdessä. Okinawalaiselle kilvelle luonteenomaista on, että se on valmistettu suuren merikilpikonnan kilvestä, jonka taakse on kiinnitetty kädensijat. Modernimmat timbeit ovat valmistettu nahalla päällystetystä puusta, lasikuidusta tai kevytmetallista.
SURUJIN
Surujin on ketju, jonka päässä on painot. Ketjua saatettiin käyttää myös myös sirppiin kiinnitettynä. Tämäntyyppisiä aseita on ollut lähes kaikkialla alkukantaisilla kansoilla. Niitä saatettiin käyttää mm. suurten lintujen metsästyksessä.
EIKU
Eiku on sauva levennetyllä päällä. Alkumuodossaan sitä käytettiin veneen ohjailuun tai melomiseen. Okinawalainen mela oli puuta ja se saatettiin asettaa hakaimiin. Usein niitä kuitenkin käytettiin kädessä vartalon jatkeena. Harjaantuneen käsittelijän käsissä melasta tulee bon kaltainen pitkä ase. Eikun perinteiset katat sisältävät melomisen omaisia liikkeitä kuvaamaan taistelua veneessä.
Tämän artikkelin tiedot ovat kerätty Karateka lehdestä sekä Jarmo Östermannin kirjasta Maailman kamppailutaidot.