SM-kilpailut 3.11.2012, Jyväskylä
Lauantaina 3.11. kävi moni seuran nuorista kisaajista pisimmällä kisamatkallaan koskaan, kun Team Budokwai osallistui SM-kisoihin ja
Mukwan cupiin Jyväskylässä. Totutusta poiketen matkaan ei lähdetty isolla kisabussilla, vaan kuljettiin peräti kolmella pikkubussilla ja useilla henkilöautoilla, jotta kaikki mahdolliset aikataulutoiveet saatiin huomioitua. Seikkailuhenkisimmät lähtivät matkalle kello kolmelta aamuyöllä!
Pitkä kisamatka verotti jonkin verran junioreitten määrää, joten aamupäivän sarjoissa oli mukana vain kahdeksan kisaajaa, jotka toivat kuitenkin Turkuun kuusi mitalia. Hiukan harmillisesti seuran D-junioripojat ovat sen verran tasakokoista väkeä, että alle 30kg sarjassa oli peräti neljä Budokwain kisaajaa. Tästä johtuen sarja yhdistettiin edistyneempien kanssa, jolloin aloittelevammat pojat olivat melko kovassa kyydissä, mutta kaikki hoitivat ottelunsa kunniakkaasti läpi. Ja Michael Rautsala osoitti siirron edistyneempään sarjaan olleen täysin oikea ratkaisu nappaamalla sarjassa voiton. Muita aamupäivän kohokohtia olivat Jaakko Siltanen, joka voitti oman sarjansa näytöstyyliin ylivoimaisesti ja ensikertalainen Jessika Saloranta, joka taisteli itselleen heti hopeamitalin.
SM-sarjoissa iltapäivällä kisasi 14 Budokwain urheilijaa, jotka toivat tuliaisina seitsemän mestaruutta ja mukavan määrän muita mitaleita. Tänä vuonna jaettiin ensimmäistä kertaa kadettien (12-14-vuotiaat) Suomen mestaruudet, ja Budokwain tuoreet mestarit näissä sarjoissa ovat Nella Aaltonen (tytöt -47kg) ja Niko Saarinen (pojat -49kg), joka voitti oman sarjansa ylivoimaisella piste-erolla.
Junioreitten sarjoista tuli kolme kultaista mitalia: Ebi Khalili, Nico Laine ja Anton Saari, joka sarjavoiton lisäksi olisi voinut saada myös
pokaalin näyttävimmästä palkintopallille noususta tyylikkään volttisarjansa ansiosta.
Aikuisten sarjoistakin tuotiin kotiin kaksi kultamitalia. Naisten -53kg sarjassa Tanja Pasanen esitti tuttuun tapaan varmoja otteita, eikä kultamitalin osoitteesta ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Miesten -74kg finaalista puolestaan tuli jännitysnäytelmä, kun kolmen erän jälkeen tilanne oli tasan. Jatkoerässä Sanan Eskandarin vastustaja onnistui saamaan panssarista pisteen, mutta “video replay”- tarkistuksen jälkeen päädyttiin siihen, että tekniikka oli tehty kiinni pitäen. Vastustaja sai tästä koko pisteen arvoisen varoituksen, jolloin kultamitali päätyi Sananin kaulaan.
Tulokset:
SM-sarjat:
KULTAA:
Tanja Pasanen R1N -53kg
Sanan Eskandari R1M -73kg
Nella Aaltonen C1T -47kg
Niko Saarinen C1P -49kg
Ebi Khalili B1P -48kg
Nico Laine B1P +78kg
Anton Saari B1P -63kg
HOPEAA:
Miika Suhonen R1M -63kg
Tuomas Surakka C1P -45kg
Marcus Rautsala C1P -41kg
Pessi Närhi C1P -61kg
PRONSSIA:
Roosa Närhi R1N -67kg
Nico Laine R1M +87kg
Jade Kaunissaari C1T -59kg
Mukwan Cup:
KULTAA:
Michael Rautsala D1M -32kg
Jaakko Siltanen D1M -43kg
HOPEAA:
Santeri Helle D1M -37kg
Niklas Neulanen D2P – 32kg
Jessika Saloranta C2T -55kg
PRONSSIA:
Jesse Haavisto D1M -32kg
Alex Tamminen D2P -32kg
Jenna Karvinen C2T -55kg