Porvoon otteluukilpailut -8 kultaa, 8 hopeaa ja 13 pronssia
Lauantaina 13.10.12 käydyissä ottelun liigakilpailuissa saavutettiin kassillinen kotiintuomisia!
Budokwai Taekwondo starttasi surullisen tuttuun tapaan klo 5.00 aamulla salin pihasta kohti Porvoota.
Kyydissä oli 30 ottelijaa, sekä hengessä mukana yksi pommiin nukkunut kovan onnen poika, unohtamatta tietenkään kultaakin arvokkaampia valmentajia ja huoltajia!
Aamupäivän otteluissa nähtiin hienoja otteita ja selvää kehitystä Lahden kilpailuista! Yksi päivän kohokohdista oli varmasti joukon pienimmän Minttu Sassan ottelu, kun koko Budokwain kannustusjoukko kannusti pientä mutta pippurista Budokwain lupausta. Vaikka electroniset sukat olivatkin 3kokoa liian suuret ja hammassuojat piti vähintäänkin puolittaa, jotta mahtuivat suuhun, sai Minttu otettua hienon ensiaskeleen kohti kilpailukenttiä!
Aamupäivän palkintojen jaossa saimme huutaa aijaijai Budokwaita oikein olan takaa, kun Alexandra Raita kävi nappaamassa kultamitalin lisäksi tsempparipalkinnon! Loistavaa Alexandra!
Illan ottelutkaan eivät jättäneet ketään kylmäksi, kun Sanan Eskandari antoi katsojille viihdettä koko rahan edestä! Siitä onkin aikaa kun viimeksi on saatu ihastella täydellistä takakiertonapakymppiä viime sekunneilla! Niin… ja toimihan se poomsettajankin jalka ottelukentällä, siitä todisteita tulosluettelossa.
Liigasarjat:
KULTAA:
Ebi Khalili, B1 pojat -48kg
Sanan Eskandari R1 miehet -73kg
Tanja Pasanen R1 naiset -53kg
Roosa Närhi R1 naiset -67kg
Kanwara Tuomenkoski Kadetit Tytöt -51kg
HOPEAA:
Dareen Arif B1 tytöt -63kg
Tuomas Surakka Kadetit Pojat -41kg
Pessi Närhi Kadetit Pojat -61kg
PRONSSIA
Miika Suhonen R1 miehet -63kg
Marcus Rautsala Kadetit pojat -41kg
Miro Malekshahi Kadetit Pojat -41kg
Umar Arif Kadetit Pojat -53kg
Siri Somsanook Kadetit Tytöt -41kg
Nella Aaltonen Kadetit Tytöt -44kg
4-sija:
Niko Saarinen Kadetit Pojat -53kg
Aikuisten harrastajasarjat:
PRONSSIA:
Tien Nguyen H2 Miehet -68kg
Nico Laine (alias Nico 16v) Seniorit +30v miehet 80kg
Juniorit harrastajat:
KULTAA:
Alexandra Raita D1T -44kg
Miko Malekshahi E1P -33kg
Jaakko Siltanen D1P -41kg
Arto Steklov D2P -37kg
HOPEAA:
Minttu Sassa E1T -29kg
Niklas Neulanen D2P -33kg
Iida Halme C2T -44kg
Jenna Karvinen C2T -51kg
PRONSSIA:
Alex Tamminen D2P -31kg
Jesse Haavisto D2P -31kg
Gaius Eriksson D2P -41kg
Santeri Helle D1P -37kg
Ronja Järvinen C2T -51kg