Budokwaille 16 suomenmestaruutta Porin SM-kilpailuista
Budokwai Taekwondo näytti viime lauantaina 16.11.13 mitä kova ja laadukas harjoittelu sekä hyvä ryhmähenki saa aikaan.
Vuonna 2012 seura saavutti 7 suomenmestaruutta kadettien, juniorien ja aikuisten ottelun SM-kilpailuissa. Tänä vuonna määrä tuplaantui, kun seuran otteluharjoitteluun saatiin tammikuun 2013 alusta uutta buustia Suomen Taekwondoliiton valmennuskeskuksen aloittaessa Turussa. Jarkko Mäkinen, joka toimii päätoimisena valmentajana nuorten olympiavalmentajan tittelillä Valmennuskeskuksessa, on saanut alle vuodessa aikaan huimaa kehitystä kaikissa valmennuskeskuksen urheijoissa. Budokwai Taekwondon tavoitteena oli tuplata suomenmestarien määrä. Tavoite ei toteutunut, sillä 14 suomenmestarin sijaan Budokwai saavutti eilen 16 suomenmestaruutta! Kaikki Budokwain urheilijat harjoittelevat myös valmennuskeskuksessa.
Eikä tässä vielä kaikki, sillä kultamitalien lisäksi saavutettiin saavillinen myös muita mitaleita. Yhteensä Budokwai Taekwondon urheilijat taistelivat itselleen 32 SM-mitalia, ollen ylivoimaisesti SM-kilpailuiden paras seura!
Erityismaininnan kilpailuista saa Dareen Arif, joka voitti elämänsä ensimmäisen suomenmestaruuden juniorityttöjen -68kg sarjassa. Dareen vei ensimmäisen ottelun kylmäverisesti pistein 20-0. Finaalissa vastustaja osasi jo laittaa hieman kampoihin, mutta ottelu päättyi selkein lukemin 6-2 Dareenin hyväksi.
Kisoissa nähtiin erittäin monta muutakin loistavaa suoritusta, joista todisteena on alta löytyvä tulosluettelo:
Aikuisten SM-mitalistit
Suvi Mikkonen -53 kg ja -57 kg
Katja Derbeneva -67 kg ja -73 kg
Nico Laine -87 kg
HOPEAA
Tanja Pasanen -53 kg
Roosa Närhi -62 kg
Anton Saari -63 kg
Nico Laine +87 kg
PRONSSIA
Reza Rezaii -68 kg
Juniorien SM-mitalistit
Kadettien SM-mitalistit