puolan joukkuekuva

Puolan avoimet 2013

Puolan avoimet ottelukilpailut (Polish Open) käytiin Warsovassa 31.8-1.9,2013.

 

Seurastamme matkaan lähtivät: Jarkko Mäkinen, Tanja Pasanen, Roosa Närhi (N-62kg), Katja Derbeneva (N-67kg), Nico Laine (P+78kg), Dareen Arif (T-68kg), Tuomas Surakka (K -49kg), Reza Rezaii (P-63kg) ja Ida Tammila (K -29kg).

Jarkko toimi joukkueen valmentajana samoin kuin Tanja, joka joutui jättämään ottelut väliin takareisivamman vuoksi.

Ensimmäisenä päivänä tulessa olivat Katja, Dareen, Tuomas Ida.

Katja voitti ensimmäisen vastustajansa (UKR)  mennen tullen, mutta seuraavalle kierrokselle vastaana asettui kovempi pala Puolasta. Semifinaaliottelu oli erittäin tiukka ja päättyi Puolalaisen eduksi vasta neljännessä “golden point” -erässä. Katjalle kuitenkin upeasti Pronssia!

Dareen teki näyttävät debyytin kansainvälisiin kilpailuihin voittaen ensimmäisen vastustajansa 12-pisteen piste-erolla. Toisessa ottelussa vastaan asettui pitkän huiskea ja kokenut Kroatilainen, jonka kanssa Dareen teki mahtavan taistelun, mutta vielä ei kokemus riittänyt voittopisteisiin, vaan ottelu päättyi Kroatialaisen hyväksi. Dareenille pronssia!

Idalle arpaonni oli myötä, sillä hänet arvottiin suoraan finaaliin. Vastustajaksi asettui ärhäkkä Puolalainen, jonka Ida kuitenkin vei ylivoimaisen, mutta erittäin jännittävän ottelun päätteeksi selkein lukemin. Idalle siis kultaa!

Tuomas näytti ensimmäisissä kansainvälisissä karkeloissaan mistä Budokwain pojat on tehty! Ensimmäisen ottelunsa Tuomas voitti 12-pisteen piste-erolla. Toinen ottelu päättyi myös näytöstyyliin. Kolmannessa ottelussa vastaan asettui kiven kova Kroatilainen, jota Tuomas johti viime sekunneille asti! Kyseenalaisen pääpisteen turvin otteluvoitto meni kuitenkin Kroatialle. Erittäin suuren sarjan vuoksi kaksi otteluvoittoa eivät riittäneet vielä mitaleille.

Toisena päivänä kehään astuivat Roosa, Nico ja Reza.

Nico vei kaksi ensimmäistä vastustajaansa selkein lukemin, joista toinen oli Espanjan junioripoikien ykkösedustaja! Kolmannessa ottelussa vastaan asettui jo Nicon nenään saakka yltävä Slovenialainen, joka vei tiukan ottelun omiin nimiinsä. Nicolle kuitenkin ansaittu pronssi!

Totuttuun Budokwain tapaan Roosakin vei ensimmäisen vastustajansa 12-pisteen erolla lukemin 2-19. Toisessa ottelussa vastaan asettuikin jo kovempi Venäläinen, jonka kanssa tehtyjen pisteiden osalta ei ollut epäselvyyttä, mutta varoitusten keräämisessä Roosa aiheutti kuitenkin tuskan hikeä sinivalkoiselle katsomolle. Ottelu päättyi kuitenkin Roosan eduksi 6-7. Finaalissa vastustaja oli kokenut Puolalainen, jonka kanssa Roosa otti tiukan ottelun, mutta muutaman napakan takapotkun ansiosta ottelu päättyi Puolalaiselle pistein 5-7. Roosalla hopeaa!

Reza näytti osaltaan erittäin potentiaalisia otteita myös kansainvälisessä debyytissään. Ensimmäinen ottelu päättyi Rezan hyväksi selkein lukemin ja toisessakin ottelussa käytiin tiukka taistelu semifinaalipaikasta, mutta tällä kertaa voitto päätyi kentän toiselle puolelle. Rezalle ei tässä sarjassa mitalia.

 

Huikea reissu ja huipputunnelma oli tällä Puolan reissulla yhdessä muiden Suomen Taekwondoliiton valmennuskeskusta edustavien urheilijoiden kanssa. Tästä on hyvä jatkaa syksyn tuleviin koitoksiin mitalin kiilto silmissä.

Written by budokwai