Arvometalli rikkaita terveisiä Trondheimistä
Pohjoismaiden mestari Ida cadet -37 kg:
Omassa sarjassani ei ollut vastustajia, joten menin ylempään painoluokkaan. Kisapäivänä söin ja join hyvin sekä tein taktiikkasuunnitelmia minua valmentaneen Mono Koskisen (Salon asc) kanssa. Ottelu kulki rennosti, päättäväisesti ja saavutin tavoitteeni. Olen tyytyväinen. 🙂
Pohjoismaiden mestari Triin alle 40 naiset:
Lähdin kisoihin erittäin hyvällä fiiliksellä ja ajatuksella, että tänne olen tullut voittamaan. Kilpailupäivänä kaikki osui kohdilleen ja jo lämmitellessä tekniikat tuntuivat irtoavan ja kropassa oli hyvä tunne. Pientä hässäkkää meinasi tulla, kun yhtäkkiä aikatauluja muokattiin ja ennen meitä oleva sarja siirrettiin myöhemmäksi, jolloin oma sarja alkoikin yllättäen noin puoli tuntia etuajassa, vaikka ensin näytti siltä että kilpailut ovat lähes pari tuntia myöhässä. Olin onneksi aloittanut lämmittelyn hyvissä ajoin ja olin siinä vaiheessa valmiina kisalavalle. Hässäkästä huolimatta sain kuplani kasaan ja tehtyä onnistuneet suoritukset. Voitto tuntuu erittäin hyvältä! Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
Pohjoismaiden mestari Maria naiset -57 kg:
Sarjassani meitä oli kolme yhteensä, joten matsit vedettiin poolil. Kisoihin lähtiessä oli jo hyvä ja varma fiilis jonka ylläpidin koko kisapäivän ajan. Ekassa matsissa tuli pisteitä napattua helposti ja peli keskeytettiin suuren piste eron vuoksi. Siit jäi erittäin hyvä fiilis vaikka lonkka vamma vaivasi siinä taustalla. Viimeinen matsi oli tiukka, mutta hermot pysyi ja voitto tuli golden pointissa. Tästä on hyvä jatkaa
Pohjoismaiden kolmas Petri joukkue sarjassa:
Lähdin kisoihin erittäin hyvällä fiiliksellä. Yksilösarjassa tavoitteena oli kulta. Ensimmäinen poomsae menikin melko hyvin, mutta olin kuitenkin kärjen takana joten päätin pelata hieman riskillä. Riskinotto ei tällä kertaa kannattanut ja horjahdus pilasi mahdollisuudet mitaliin. VIelä oli kuitenkin mahdollisuudet ottaa mitali ryhmäsarjasta. Siihen saatiin oikein hyvä lataus ja päätettiin ryhmän kanssa että tästä otetaan mitali. Tavoite saavutettiin 🙂