Ida Tammila voitti pronssia U18 sarjassa Varsovassa 17.-18.9.2016 pidetyssä G1 Polish Openissa. Iitu voitti Kreikan pistein 7-2, jonka jälkeen hän kohtasi viimeistä vuotta junioreissa ottelevan Meksikon maajoukkue-edustajan. Vastustajalla oli takataskussa useita G-kultamitaleja, mutta Iitu taisteli loistavasti loppuun asti. Hän teki pääosuman aivan ennen viimeisen erän loppua, jolloin tilanne tasoittui pisteisiin 5-6. Viimeisellä sekunnilla Iitu potkaisi kaksi osumaa vastustajan panssariin, mutta kummastakaan ei rekisteröitynyt pistettä. Hän jäi karvaasti pisteen tappiolle, ja meksikolainen voitti lopulta sarjassa kultaa. Iitu on kuitenkin antanut myrskyvaroituksen ja näyttänyt mihin pystyy! Paljon onnea mitalista Iitulle sekä päivittäisvalmentajalle Jarkko Mäkiselle ja kisoissa valmentaneelle Roosa Närhelle!
U18 sarjassa otteleva Niko Saarinen voitti kaksi ensimmäistä ottelua Hollantia ja Valkovenäjää vastaan huimilla pisteillä. Kolmannen ottelun Niko otteli Unkaria vastaan. Hän johti ottelua ylivoimaisesti, mutta kolmannessa erässä puoli sekuntia ennen erän loppua hän hävisi pistetilanteesta 20-10 varoitusten tultua täyteen. Nikolle harmillisesti 5. sija.
U14 sarjassa ottelivat Valtteri Tammila ja Sisu Salmenniemi, jotka jäivät tällä kertaa ensimmäiselle kierrokselle. Valtteri taipui Tanskalle pistein 3-8 ja Sisu niukasti Liettuan maajoukkue-edustajalle pistein 2-3.
Senioreissa ottelevat Roosa Närhi ja Dareen Arif jäivät myös ikävästi ensimmäiselle kierrokselle. Roosan ottelusta välittyi katsomoon asti jännitystä ja tunteita kuohuttaneita tuomaripäätöksiä. Dareenin vastustaja puolestaan oli olympiakarsinnoissa edustanut konkari, joka voitti odotetusti koko sarjan.