Viikonloppuna 29.-30.10.2016 kilpailtiin ottelun G1 Serbia Open Belgradissa. Seurastamme mukana oli kolme kilpailijaa Roosa Närhi senior -62 kg, Ida Tammila junior -42 kg ja Valtteri Tammila cadet -33kg.
Roosa voitti ensimmäisessä ottelussaan Sveitsin ja hävisi toisen ottelun niukasti Venäjälle. Ida puolestaan hävisi ensimmäisen ottelunsa italialaiselle MM-mitalistille. Valtteri voitti ensimmäisen ottelun luovutuksella, sillä vastustaja ei saapunut paikalle. Toisen ottelun Valtteri hävisi sarjassaan hopealle sijoittuneelle serbialaiselle.