12 500€ lasten ja nuorten toimintaan

 

Budokwai Taekwondo sai vuonna 2017 15 000€ OKM:n seuratukea kehittääkseen seuran lasten- ja nuorten toimintaa. Tukea haettiin seuraavien toimien kehittämiseen:

  • Lähiliikunnan osahanke: seuran pääsalin lisäksi lähiöalueilla järjestettävä lasten harrastustoiminta alkeis- sekä jatkoryhmien mahdollistamiseksi sekä erityisesti näiden alueiden tietoisuuden lisääminen kouluissa järjestettävien lajiesittelyiden osalta.
  • Harrastekilpailemisen osahanke: Nuorten kilparyhmän perustaminen ja kehittäminen niin, että toiminta on nuorten omien tavoitteiden mukaista ulkoa tulevien menestyspaineiden sijasta. Ryhmässä suvaitaan kaiken tasoinen kilpailullinen taso ja tavoitteet. Tärkein kriteeri on oma motivaatio kehittyä
  • Ohjaajaksi kasvamisen osahanke: Seuran oman ohjaajakoulutuksen sekä ohjaajan polun kehittäminen, huomioiden erityisesti nuoret harrastajat, joille ohjaajaksi kehittyminen lisää sitoutumista seuratoimintaan ehkäisten drop out -ilmiötä sekä auttaa heitä kehittämään myös yleisesti vuorovaikutustaitoja, itseluottamusta ja muita työelämän valmiuksia. Ohjaajaksi kasvamisen osahankkeessa hyödynnettään vahvasti kokeneempien ohjaajien mentorointia, joka osaltaan auttaa jakamaan jo olemassa olevaa osaamista sekä lisämään seuran ohjaajien yhtenäisyyttä.

Kaikkien näiden hankkeiden laadullisena arviokriteerinä on lasten ja nuorten drop outin ehkäiseminen, harrasteliikunnan mahdollistaminen jokaiselle lapselle sekä toiminnan tietoisuuden lisääminen.

Hankkeen rahoitus kohdennettiin valmennuspäällikön (Roosa Närhi) palkkaamiseen päätoimisena työntekijänä, jonka tehtävänä on edistää yllä olevien toimien toteutumista ja kehittämistä.

Kauden 2017-2018 aikana kaikki yllä olevat toiminnot käynnistettiin ja tänään 24.4.2018 olemme saaneet Opetus- ja kulttuuriminiteriöltä vahvistuksen jatkotuesta kaudelle 2018-2019.

Budokwai Taekwondo kiittää tuesta ja huolehtii siitä, että tuen kohteena olevat toiminnot jatkuvat ja kehittyvät entisestään myös tulevaisuudessa.

Suomen Taekwondoliiton uutinen sekä lista tukea saaneista seuroista:
http://www.suomentaekwondoliitto.fi/?x103997=3509043

 

Written by Roosa