Niko Saarinen on entinen taekwondon lapsitähti, nykyinen suomalaisen taekwondon kärkinimi ja olympiatoivo. Niko edustaa Budokwai Taekwondoa ja kuuluu Turun Seudun Urheiluakatemiaan.
Tässä blogisarjassa seuraamme Nikon matkaa Turusta Tokion Olympialaisiin, joiden pääsylipuista otellaan Euroopan Olympiakarsintaturnauksessa Bulgarian Sofiassa 30-31.1.2021.
Mistä kaikki alkoi?
Aloitin taekwondon 9-vuotiaana, vuoden 2010 keväällä. Sitä ennen olin harrastanut jalkapalloa, salibandya ja jääkiekkoa. Jääkiekkoa pelasin edelleen samaan aikaan taekwondon aloituksen kanssa. Kiinnostuin taekwondosta koulun liikuntatunnilla pidetyn esittelytunnin kautta. Luokkakaveri kanssa päätettiin silloin mennä alkeiskurssille kokeilemaan ja siitä se sitten on lähtenyt kohti tätä päivää.
Vuoden harjoittelemisen jälkeen aloitin kilpailemaan. Moni, jotka mua tuntee edes vähän, ei välttämättä tiedä tai usko, mutta aloitin kilpailemisen liikesarjakilpailijana. Silloin ei kyllä nuorella Nikolla ollut hajuakaan, mihin oli ryhtymässä. No, olin kuitenkin päättänyt, että kokeilen molempia, sekä liikesarjoja, että ottelua, ennen kuin valitsen kumpaakaan. Aika nopeasti se päätös sitten syntyikin ja urani liikesarjakilpailijana jäi yhden kilpailun mittaiseksi.
Niko taekwondolehden kansipoikana 2014
Mitä muistan mun ensimmäisistä otteluista? No sen, että olin aika huono siinä, mutta se oli silti kivaa. Ensimmäisenä kilpailuvuotenani en voittanut yhtäkään ottelua, vaikka kiersin jokaisessa Suomessa järjestetyssä kilpailussa. Sen jälkeen aloin pikkuhiljaa kehittyä ja voittamaankin otteluita. Suunnilleen näillä main loppui sitten jääkiekkokin, ja päätin että pelkällä taekwondolla jatketaan.
Vuosi 2014 on ollut mun taekwondourani todennäköisesti käänteentekevin vuosi. Olin juuri vuoden 2013 lopussa käynyt kokeilemassa kilpailemista ulkomailla. Heti vuoden alussa voitin kultamitalin Ruotsissa. Tietäjät tietää, että tuon reissun tuloksena lähti myös silloiset pitkät hiukseni ajoon. Kesällä kuitenkin osui sitten kaikki lottonumerot oikein, kun Bakusta voitettiin U15 MM-hopeaa. Vaikka silloin ei vielä ymmärtänyt oikein koko saavutuksen merkitystä, on tämä ollut käänteentekevä hetki urallani. Se antoi uskon siihen, että tässä lajissa minulla olisi mahdollisuus pärjätä. Se on myös antanut minulle sellaisia mahdollisuuksia, joita en ilman sitä olisi saavuttanut. Mutta pelkkää positiivistakaan siitä ei ole tullut, vaan sillä on ollut suuret vaikutukset myös itsekriittisyyteen sekä odotuksiin ja paineisiin, joita olen itselleni asettanut. Tämän muutenkin hullun vuoden päätti sitten lopulta ensimmäinen aikuisten suomenmestaruuteni.
Treenisparrit Taekwondoliiton valmennuskeskuksen leirillä 7.11.20
Siitä onkin alkanut tavoitteellinen urheileminen, tavoitteena voittaa isoja kilpailuja ja arvokkaita mitaleja. Monta vuotta on tultu, paljon kokemusta saatu ja nyt tarjolla on jälleen uusi mahdollisuus toteuttaa yksi mun unelmista, nimittäin päästä olympialaisiin. Se vaatii täydellistä onnistumista ja jopa onnea, mutta mä aion antaa sille kaikkeni, koska se on tällä hetkellä se ainoa mahdollinen tie. Ja onnea on mulla ollut uran varrella ennenkin.
Teksti: Niko Saarinen
Kuvat: Suomen Taekwondoliitto, Jasmin Manninen