Lounais-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ajalla 16.11.-16.12.2021, lukuunottamatta niitä yleisötilaisuuksia, joissa on käytössä koronapassi. Tartuntatautilain pykälään 58 perustuva päätös kokoontumisrajoituksista on tehty koronaviruksen laajemman leviämisen ehkäisemiseksi, riskiryhmien suojelemiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi alueella.
SM-kilpailut järjestetään Lounais-Suomen aluehallintoviraston ja Liedon kunnan määräysten mukaan. Jokaisen SM-kilpailutapahtumaan osallistuvan yli 16-vuotiaan henkilön (kilpailijan, valmentajan, tuomarin, toimitsijan, huoltajan, katsojan jne.) tulee sisäänpääsyn yhteydessä näyttää koronapassi ja tarvittaessa henkilöllisyystodistus, poikkeuksena 16-17-vuotiaat, joiden henkilöllisyyden todistamiseksi kelpaa Kela-kortti tai vanhemman luotettava vakuutus iästä. Myös alle 16-vuotiaiden tulee varautua tarvittaessa todistamaan ikänsä.
Koronapassi tarkoittaa EU:n koronatodistusta, joka voi sisältää kolme eri todistusta:
- Todistuksen koronarokotuksesta (kaksi rokotusannosta tai yksi rokotusannos + yli 6 kk aikaisemmin sairastettu koronavirustauti)
- Todistuksen negatiivisesta PCR koronatestituloksesta (voimassa 72 h). Jos testitulos ei ehdi omakantaan, käy myös paperiversio, josta näkyy henkilötiedot. Tekstiviesti tai sähköposti ei käy todistuksesta
- Todistuksen sairastetusta koronavirustaudista (voimassa 11-180 vrk positivisen koronatestituloksen jälkeen)
Jos osallistuja ei halua näyttää koronapassia, tapahtuman järjestäjän on estettävä henkilön sisäänpääsy. Osallistujilla ei siis ole velvoitetta esittää koronapassia, mutta sen esittämättä jättäminen estää pääsyn tilaisuuteen.
Muut varotoimet
Liedon kunta edellyttää, että kasvomaskeja käytetään kaikissa sisätilaisuuksissa! Lisäksi jokaisen tulee huolehtia riittävistä turvaväleistä ja käsihygieniasta.