Salikilpailuissa harjoitellaan kilpailemista liikesarjoissa ja ottelussa. Mukaan voivat osallistua kaiken ikäiset ja tasoiset lapset ja aikuiset, joilla on vähintään keltainen vyö. Salikilpailuissa on tarkoitus tutustua taekwondon kahteen kilpailumuotoon iloisella ja positiivisella mielellä. Osallistujia ei aseteta suoritusten perusteella paremmuusjärjestykseen ja kaikille osallistujille jaetaan tsemppimitalit. 

Liikesarjoissa riittää, että osaa yhden liikesarjan, jonka esittää kaksi kertaa tuomarille. Halutessaan voi myös esittää kaksi eri liikesarjaa. Tuomari antaa esityksen jälkeen yksilöllisen palautteen.

Otteluissa puolestaan käytetään elektronisia panssareita, jolloin riittävän voimakkaasta osumasta saa pisteitä. Suojista ei tarvitse murehtia, sillä niitä saa lainaksi seuralta, jos osallistujalla ei ole omia. 

Ilmoittautuinen on seuran jäsenille myClubissa ja seuran ulkopuoliset voivat ilmoittautua osoiteeseen maika.gt@gmail.com. Salikilpailujen hinta on 10 €/hlö ja sillä voi halutessaan osallistua molempiin kilpamuotoihin, tai vain toiseen. 

Written by Maika