Lasten ja nuorten harjoitusryhmät käynnistyvät pääsalilla 1.8.2024 ja kouluryhmissä 1.9.2024, mukaan voi kuitenkin tulla missä vaiheessa kautta tahansa.
Järjestämme 6-12-vuotiaille harjoitusryhmiä myös koulujen liikuntasaleissa. Tällä hetkellä ryhmiä järjestetään Wäinö Aaltosen koulun Paavo-hallissa, Pääskyvuoren koulun alasalissa, Lyseon koulun Pallivahan yksikössä ja Uittamon koulussa.
Mitä on taekwondo?
Taekwondo on potkupainoitteinen olympiaohjelmaan kuuluva kamppailulaji. Lajissa voi halutessaan kilpailla ottelussa tai liikesarjoissa. Kilpailu on kuitenkin täysin vapaaehtoista ja lajissa voi edetä myös harrastusmielessä. Taekwondo tarjoaakin upean tavan seurata omaa kehittymistään vyöarvojen kautta, jossa ainoa vertailukohde on oma kehittyminen.
Taekwondon parissa lapset oppivat lajitaitojen lisäksi monipuolisia liikuntataitoja. Harjoituksissamme erityisesti lasten liikkuvuus, kehonhallinta, nopeus ja kestävyys kehittyvät. Monipuolinen perusliikuntataitojen harjoittelu onkin yksi lasten ja nuorten merkittävimpiä asioita seuramme valmennuslinjassa.
YLE MIX -uutisia lapsille taekwondoesittelyn voi katsoa täältä.
Koulutetut ohjaajat
Harjoitusryhmiemme ohjaajat ovat suorittaneet vähintään 1-tason ohjaajakoulutuksen. Lisäksi moni ohjaajamme toimii myös ammatikseen liikunnan ohjaajana tai valmentajana. Seuramme urheilijat ovat erittäin menestyneitä kansallisissa sekä kansainvälisissä kilpailuissa, mikä näkyy myös harrasteryhmiemme ohjauksen ja valmennuksen tasossa. Meillä saa laadukasta ja ajantasaista valmennusta!
Maksuton kokeilu
Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen harjoitusryhmiä voi tulla kokeilemaan kaksi kertaa ilmaiseksi. Ilmoittautumislomakkeessa annetut tiedot poistetaan, jos kokeilija ei halua jatkaa harrastusta. Harjoitusasuksi käy tavalliset sisäliikuntaan sopivat vaatteet.
- Eri ikäryhmien ilmoittautumislomakkeet ja harjoitusajat löytyvät täältä.
- Hinnasto löytyy täältä.
- Lisätietoja: taekwondo@budokwai.fi
Budokwai Taekwondon sijainti
Budokwai Taekwondo sijaitsee Kamppailukeskus Budokwain tiloissa osoitteessa Uhrilähteenkatu 2, 20250 Turku.
Autolla Turun keskustasta päin tultaessa käännytään vasemmalle A-katsastuksen risteyksestä, heti Manhattan-keskuksen jälkeen. Tämän jälkeen käännytään vasemmalla puolella sijaitsevalle pysäköintialueelle, jossa on runsaasti tilaa autoille. Pysäköintialueelta johtaa “Kamppailukeskus Budokwai” opasteet punaisen tiilitalon taakse. Rakennus on entinen Postikeskus. Salimme löytyy kolmannesta kerroksesta. Paikalle pääsee helposti myös bussilla numero 20, joka saapuu aivan pysäköintialueen viereen.